Sähkövarasto tuo joustoa kotiin

4.3.2020

Sähköala Koti 2020 -lehden pääkirjoitus.

Sähkön varastointi myöhempää tarvetta varten Maria Heinolakäytettäväksi on ollut kiehtova ja pitkään askarruttanut haaste. Varastointitekniikoiden kehittymisen ja akkujen halventuneiden hintojen myötä se muuttuu kuitenkin yhä realistisemmaksi. Energian varastointiin on teknologian kannalta monia mahdollisuuksia, mutta akkupohjaiset ratkaisut ovat toistaiseksi yleisimpiä ja taloudellisesti kannattavimpia.

Omalla katolla olevien aurinkopaneelien tuottamasta sähköstä voidaan tyypillisesti hyödyntää vain osa. Paneelien tuotto ja tuoton tarve osuvat harvoin yksiin. Sähkövaraston avulla tätä tarvetta voidaan tasata ja varasto toimii myös varavoimana sähkökatkojen aikana. Toistaiseksi kyseessä ei ole mikrotasolla taloudellisesti kannattavasta investoinnista, vaan varastoja halutaan kokeilla ennen kaikkea ympäristösyistä.

Yksittäisissä pientaloissa asiaa on kokeiltu omilla akustoilla Suomessakin ja Ruotsissa on göteborgilainen pilotti, joka pohjautuu aurinkoenergian ja vetykaasun hyödyntämiseen omakotitalossa. Suuria teknologiayrityksiä kiinnostaa puolestaan kehittää markkinoille järeitä akkuja isoja kiinteistöjä, kuten kauppakeskuksia tai vaikkapa sähköautojen latausta tarjoavia huoltoasemia varten.

Kilpailu on vasta alkamassa, eikä mikään yksittäinen yritys hallitse markkinoita sähkövarastojen valmistajana ja myyjänä. Yhteen espoolaiseen kauppakeskukseen asennettuun ratkaisuun virtuaaliakustoineen tutustutaan sivuilla 12–13.

Tavallinen pientalon asukas päässee helpoimmalla päätyessään sähköyhtiön tarjoamaan valmiiseen sähkövarastoratkaisuun. Tällaisia tarjoavat esimerkiksi Helen ja Fortum, jotka myyvät sähköä. Energiavarastot katsotaan EU-tasolla lähtökohtaisesti kilpailluksi liiketoiminnaksi, eikä monopoliasemassa oleva jakeluverkkoyhtiö saa siksi omistaa niitä.

Tämä lehti esittelee myös sivuilla 6–11 parikkalalaisen perheen, joka irrottaa omakotitalonsa rohkeasti kokonaan sähköverkosta aurinkopaneeleiden ja akuston avulla. Investointi maksaa itsensä takaisin aikaisintaan seuraavan sukupolven aikana, mutta jonkun on aina oltava edelläkävijä.

    

Maria Heinola, toimituspäällikkö