Caverion Oulun B-sairaalan talotekniikkaurakoijaksi

13.3.2019

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on valinnut Skanskan ja Caverionin allianssikumppaneiksi Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 -hankkeen B-rakennuksen kehittämiseen.

Caverion toteuttaa kaikki sairaalan B-rakennuksen talotekniset järjestelmät Siemensin toimittamaa rakennusautomaatiojärjestelmää lukuun ottamatta. Varsinainen kehitysvaiheen sopimus allekirjoitetaan lähiviikkoina. Allianssimallissa toteutusta edeltää kehitysvaihe, jonka aikana rakennuksen suunnitelmia kehitetään yhteistyössä allianssikumppaneiden, sairaanhoitopiirin linjajohdon sekä henkilökunnan kanssa. Kehitysvaiheen jälkeen sairaanhoitopiiri tekee erillisen päätöksen toteutusvaiheen käynnistämisestä.

Toteutusvaiheeseen kuuluu noin 56 400 bruttoneliömetriä uusien sairaalatilojen ja maanalaisten paikoitustilojen rakentamista Oulun Kontinkankaalle. Ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan yhtä aikaa kaksi kymmenkerroksista rakennusta eli rakennukset A ja B siten, että ne muodostavan yhden kokonaisuuden. Tavoitteena on, että B-rakennus valmistuu vuonna 2023.

A-rakennukset talotekniikkaurakasta vastaa Aro Systems oy. A-rakennuksen toteutusvaihe käynnistyi helmikuussa. Rakennuksen perustustyöt aloitetaan huhti–toukokuussa 2019.

– A- ja B-rakennuksia rakennetaan osittain yhtäaikaisesti, mikä edellyttää hankekokonaisuuden huolellista koordinaatiota, Skanskan Pohjois-Suomen aluejohtaja Sakari Jämsä kertoo yhtiön tiedotteessa.


Sähköalan uutinen 15.1.2019: Aro Systems urakoi Oulun ydinsairaalan talotekniikan