Sähkötekniikan tukkumyynti laski prosentin

10.1.2020

Sähkötekniikan tukkumyynti ylsi viime vuonna lähes edellisvuoden tasolle.

Sähköteknisten tuotteiden myyntitilastoja ylläpitävän Sähköteknisen Kaupan Liiton (STK) mukaan tukkumyynnin arvo vuonna 2019 oli 1 010 miljoonaa euroa. Vuonna 2018 luku oli 1 021 miljoonaa euroa, eli laskua tuli 1,1 %.

Vuoden 2019 ensimmäinen neljännes osoitti kasvua, mutta seuraavilla neljänneksillä myynti oli pienempi kuin edellisvuoden vastaavina kausina. Vuoden viimeisellä neljänneksellä myynti supistui 3 %.

STK:n puheenjohtaja, Onninen oy:n toimitusjohtaja Martti Forss uskoo, että ilmastonmuutoksen hillintä ja energiatehokkuuden parantaminen tulevat ylläpitämään sähköistysratkaisujen hyvää kysyntää, vaikka rakentamisen huippuvuodet ovat tältä erää ohi.

– Olemme toimialana avainasemassa luomassa parempaa tulevaisuutta. Yksin tekniset ratkaisut eivät siihen riitä, vaan meidän tulee tuoda niiden tuottamia hyötyjä esiin aktiivisesti ja ymmärrettävästi. Näin päättäjät ja kuluttajat voivat tehdä kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja, Forss sanoo STK:n tiedotteessa.