RT: Ulkomaisen työvoiman osuus on vakiintunut työmailla

3.6.2019

Rakennusteollisuus RT:n työvoimakyselyn mukaan Uudellamaalla keskimäärin joka kolmas talonrakennusalalla työskentelevä on ulkomaalainen. Muualla maassa ulkolaisen työvoiman osuus on noin 10 %.

Rakennusteollisuus RT:n työvoimakyselyiden mukaan rakennusalan ulkomaisen työvoiman osuudessa ei ole tapahtunut juurikaan muutoksia tällä vuosikymmenellä.

– Rakentaminen ja siten myös ulkomainen työvoima keskittyvät pitkälti eteläiseen Suomeen. Uudellamaalla ulkomaalaisten työntekijöiden osuus on vaihdellut talonrakennustyömailla 25 ja 33 prosentin välillä vuodesta 2010 lähtien, RT:n työmarkkinajohtaja Kim Kaskiaro sanoo.

RT:n tuoreen työvoimakyselyn mukaan koko maassa vastaajista 36 prosenttia arvioi osuuden kasvavan, mutta 60 prosenttia uskoo sen pysyvän ennallaan.

Rakennusalalla työskentelee paljon virolaisia työntekijöitä. Myös Puolasta, Latviasta, Liettuasta ja Ukrainasta tulee runsaasti rakentajia Suomeen. Rakennusalalla tiedetään nykyisin entistä tarkemmin, keitä työmailla työskentelee sekä miten työehdot ja veronmaksu hoituvat, kun päätoteuttaja on velvollinen pitämään luetteloa työmaan kaikista työntekijöistä ja ilmoittamaan tiedot kuukausittain verottajalle.

 

Rakennusteollisuus RT:n tiedote