Sähköinfon historiaa, 1980-luku.

Sähköinfo oy täyttää 50 vuotta heinäkuussa 2018. Alkuperäiseltä nimeltään Sähköliikkeiden Palvelu ja Kustannus oy perustettiin vuonna 1968. Vuonna 1981 nimeksi vaihdettiin Sähköurakoitsijaliiton Koulutus ja Kustannus oy.

Sähköinfon edeltäjäyrityksille 1980-luvun alkupuolisko oli rauhallista ja mukavaa, tasaisen kasvun aikaa. Aivan kuten koko sähkö- ja rakennusalallekin. Vuonna 1985 koettu rakennusalan lyhyt taantuma ja sähköasentajien pitkä lakko vuonna 1986 heijastuivat myös liiton palveluyhtiön toimintaan, mutta tulevina vuosina kasvua ei pidätellyt enää mikään.

Asunto- ja toimitilarakentaminen kävi kuumana koko 1980-luvun loppupuoliskon ajan ja myös teollisuus investoi kiivaasti esimerkiksi uusiin paperikonelinjoihin. Liiton koulutus- ja kustannusyhtiön kasvu syntyi puolestaan Sähköurakoitsijaliiton jäsenmäärän määrän kasvusta ja jatkuvasti monipuolistuneen palvelutarjonnan hyvästä kysynnästä.

Liiton jäsenmäärä nousi 1980-luvulla tasaisesti vuosikymmen alun reilusta 200 yrityksestä yli tuhanteen yritykseen. Vuoden 1989 lopussa liittoon kuului 1 025 jäsentä. Vastaavasti liiton koulutus- ja kustannusyhtiön vuotuinen liikevaihto kasvoi tasaisesti vuosikymmenen alun kolmesta miljoonasta markasta vuoden 1989 17,9 miljoonaan.

Automaatiota ja teletekniikkaa

Sähköliikkeiden Palvelu ja Kustannus oy aloitti telepuolen kurssien tarjoamisen vuonna 1977. Automaatiokurssit tulivat mukaan vuonna 1980, jolloin järjestettiin logiikkajärjestelmien peruskurssi ja teollisuusautomaatiokurssi yhdessä Ammattienedistämislaitoksen (AEL) kanssa. Lisäksi Neuvottelevien Sähkösuunnittelijoiden kanssa järjestettiin uusi Automaattiset paloilmoituslaitokset -kurssi. Ensimmäiset kiinteistöautomaatiopäivät järjestettiin vuonna 1981.

Vuonna 1983 liittoon perustettiin uusi automaatio- ja telejaosto. Toiminnan kehittäjäksi palkattiin insinööri Timo Rasimus. Samoihin aikoihin paloilmoitin-, murtoilmaisu- ja kulunvalvontajärjestelmät sekä analogiset kameravalvontajärjestelmät alkoivat hiljakseen yleistyä ja äänentoisto- ja kuulutusjärjestelmät alkoivat kuulua sähköurakoiden vakiovarustukseen kouluissa ja suurissa liikekiinteistöissä.

– Prosessoripohjaiset, ohjelmoitavat tuotteet ja järjestelmät levisivät 1980-luvulla myös sähköurakoitsijoiden työmaille. Automaatiota ja ohjelmoitavia logiikoita ryhdyttiin hyödyntämään laajasti paitsi teollisuudessa myös kiinteistöissä. Tele- ja turvajärjestelmien valikoima lisääntyi erityisesti liike- ja teollisuuskiinteistöissä, ja liiton jäsenille tarvittiin käytännönläheistä ammattitietoa ja koulutusta. Se edellytti yhteistyön tiivistämistä urakoitsijoiden ja laitevalmistajien kesken, Rasimus muistelee.

1980-luku oli myös kotimaisen elektroniikkateollisuuden voimakkaan kasvun ja kansainvälistymisen aikaa.

– Teollisuuden usko oli jo tuolloin vahva elektroniikan, tieto-, tietoliikenne- ja automaatiotekniikan rajattomiin sovellusmahdollisuuksiin ja liiketoiminnan kasvunäkymiin. Erikoistuminen ja teknologian poikkitieteellinen soveltaminen nähtiin tuolloin välttämättömyytenä, Rasimus sanoo.

Kirjojen julkaisupuolella 1980-luvun merkittävin virstanpylväs oli Rakennusten telejärjestelmät -kirjan julkaisu vuonna 1981. Yli 500-sivuisen, telejärjestelmien suunnittelua ja asennusta, antennijärjestelmiä, kiinteistöjen ohjaus- ja valvontajärjestelmiä, palo- ja rikosilmoituslaitteita sekä äänentoistojärjestelmiä käsitelleen perusteoksen laadinta oli mittava, useita vuosia kestänyt projekti. Työhön osallistui parikymmentä kirjoittajaa laitteiden maahantuojayrityksistä, liitosta, Yleisradiosta ja Helsingin Puhelinyhdistyksestä. Muutama vuosi aiemmin ilmestyneen Rakennusten sähköasennukset -kirjan tapaan telejärjestelmäkirja vakiinnutti nopeasti paikkansa alan perusteoksena. Myös vuonna 1985 ilmestynyt kirja Automaation perustieto – ohjelmoitava logiikka lunasti nopeasti paikkansa suosittuna oppikirjana.

Autopuhelimia ja ATK:ta

NMT-verkko otettiin käyttöön Suomessa maaliskuussa 1982. Verkon tekniikkaa ja kehitystä seurattiin säännöllisesti Sähköurakoitsija-lehden artikkeleissa. 50 000 autopuhelinliittymän raja rikottiin Suomessa vuonna 1987. Myös monet sähköurakoitsijat ottivat autopuhelimet käyttöönsä, vaikka puhelimien keskihinta oli tuolloin vielä varsin kova, noin 15 000 markkaa.

Vuonna 1982 järjestettiin myös ensimmäinen Sähköurakoitsijan ATK -kurssi, jolla valmennettiin sähköurakoitsijoita automaattisen tietojenkäsittelyn hyödyntämiseen kirjanpidossa ja tarjouslaskennassa. Tuolloin yhtenä suurena haasteena oli tarvittavien ohjelmien lataaminen lerpuilta koneelle. ”Kyllähän se aikamoista levyjen vaihtelua on. Levytilaa pitää olla runsaasti, vähintään 500 ktavua/levy”, kajaanilainen urakoitsija Reijo Lyytikäinen kertoi Sähköurakoitsija-lehdessä.

Sähköurakoitsija-lehdessä ATK:n eli automaattisen tietojenkäsittelyn hyödyntämistä kirjanpidossa, laskutuksessa ja tarjouslaskennassa oli käsitelty laajoissa artikkeleissa jo vuosina 1966 – 67. Tämä oli suhteellisen edistyksellistä, sillä Wikipedian mukaan 1960-luvun päättyessä Suomessa oli vajaat parisataa tietokonetta.

Sähkömaailma uutisoi, Sähköurakoitsija taustoittaa

Sähkömaailma-lehti perustetiin vuonna 1985 alan uutis- ja ajankohtaislehdeksi vuonna 1958 perustetun Sähköurakoitsija-lehden (nykyinen Sähköala-lehti) rinnalle. Lehtien päätoimittajana ja STUL:n toimitusjohtajana tuolloin toimineen Pekka Sallisen mukaan Sähkömaailman julkaisun jälkeen Sähköurakoitsija-lehteä ryhdyttiin kehittämään entistä teknisempään ja alan kehitystä syvällisemmin taustoittavaan suuntaan.

– Periaatteessahan me loimme tuolloin itse kilpailijan itsellemme, Sallinen kertoo.

Alkuvuosina mainosrahaa riitti kuitenkin hyvin kahteenkin lehteen jaettavaksi. Aluksi kaikille alan ammattilaisille ilmaisjakeluna/mainosrahoitteisesti julkaistu Sähkömaailma ilmestyi peräti 70 000 kappaleen painoksena. Lehti postitettiin aluksi myös kaikille Sähköliiton jäsenille, mutta pian Tampereella alettiin pelätä, että uutisointi oli sittenkin turhan porvarillista propagandaa, joten Sähköliitossa katsottiin, että liiton jäsenten on sittenkin parempi pysyä ruodussa Vasaman lukijoina. Tämä pudotti tuntuvasti Sähkömaailman painosmäärää ja jo seuraavana vuonna lehti muutettiin maksulliseksi tilausjulkaisuksi.

Vuonna 1980 Sähköurakoitsija-lehden lukijoista 40 prosenttia oli alle 35-vuotiaita ja 61 prosenttia alle 45-vuotiaita. Tämän jälkeen lehden lukijakunnan keski-ikä on hieman noussut monien tuolloisten lukijoiden pysyttyä lehden uskollisina tilaajina aina näihin päiviin saakka.

Sähköinfo syntyi atk-palveluna

Toiminimi Sähköinfo Oy rekisteröitiin kaupparekisteriin 24.5.1995. Sähköinfo-nimi mainitaan ensimmäisen kerran kuitenkin jo vuonna 1986. Tuolloin Sähköinfoa kaavailtiin omaksi kommandiittiyhtiöksi laatimaan markkinakatsauksia ja erilaisia kyselyitä liiton lehtien ja jäsenkunnan käyttöön. Seuraavana vuonna Sähköinfon nimi rekisteröitiin kuitenkin Sähköurakoitsijaliiton Koulutus ja Kustannus Oy:n aputoiminimeksi, eikä sen tehtäväksi tullutkaan markkinointikatsauksien laadinta, vaan atk-pohjaisen yksikköhintalaskentajärjestelmän kehittäminen sähköurakan tarjouslaskentaan.

Anekdoottina voi kertoa, että Sähköinfo ei ole suinkaan ainoa tiedonsiirtopalvelimen mukaan nimetty yritys, sillä Sähkömaailma-lehti kertoi vuonna 1986, että Helsingin Puhelinyhdistys oli nimennyt uuden elektronisen sanomavälityspalvelunsa Elisa-palveluksi.

Tarvikehinta-, urakkahinta- ja pakettirekisterin sisältävä palvelu avattiin vuoden 1988 alussa. Aluksi sekä ohjelma että ohjelman päivitykset toimitettiin disketeillä, mutta sähköiseen tiedonsiirtoon siirryttiin jo seuraavana vuonna, 6.4.1989. Yhteys palvelimeen otettiin modeemin linjasiirrolla joko HPY:n Infotel-verkon tai Posti- ja telelaitoksen Telesammon kautta (sillä Internetin World Wide Web keksittiin vasta myöhemmin samana vuonna).

”Sähköinfo voidaan nyt käynnistää palvelemaan jäsenistöä ja suurta osaa koko kaupallisesta sähköalasta. Kehitystyö kuitenkin jatkuu. Se tulee varmasti vastaamaan kaikkiin niihin haasteisiin, joita uusi tiedonvälitys työ tullessaan”, Sähköurakoitsija-lehden pääkirjoituksessa todettiin.

”Sähköinfon käyttäjä tietää hinnat ja taitaa urakat – napin painalluksella”, lehdessä mainostettiin.

Järjestelmän kehittämisessä alusta saakka mukana ollut, taloon vuonna 1987 toimistoinsinööriksi palkattu Juha Grönlund muistelee, että tiedostojen linjasiirtopalvelu toimi yleensä varsin luotettavasti.

– Kyllähän tiedostojen siirtoon meni aikaa ja siinä sai katsella modeemin valon vilkkumista, mutta yleensä tiedostot tulivat lopulta perille niin kuin pitääkin. Sitten paketit ja hinnastot päivitettiin koneelle C-juureen johonkin fileen. Periaatteessa tämä toimii ihan samalla tavalla vieläkin, Grönlund kertoo.

Modeemeja käytettiin tietojen siirtoon koneen A ja B välillä kohtalaisen paljon jo 1980-luvun alkupuolella. Vuonna 1982 kaksisuuntainen tiedonsiirto otettiin Suomessa koekäyttöön myös jakeluverkkojen käytönvalvonnassa, kun Valmet Oy:n Mittaritehtaan koejärjestelmät valmistuivat Kymenlaaksoon ja Tampereelle. Verkoissa testattiin esimerkiksi jakeluverkon käytönvalvontaa, joustavaa monitariffimittausta ja sähkömittareiden automaattista ”etäisluentaa”.

Miljoonan markan sähköistys

Sähköinfo-palvelun kehittäminen oli Sähköurakoitsijaliiton Koulutus ja Kustannus Oy:lle erittäin suuri, noin miljoonan markan investointi, jolle veti vertoja ainoastaan ST-kortiston kehittäminen edellisellä vuosikymmenellä. Myös ST-kortiston sähköistäminen eli ”saattaminen atk-muotoon” aloitettiin vuonna 1988.

Vuonna 1988 Pekka Sallinen kertoi Sähkömaailma-lehdessä, että Sähköinfoa kehitettiin suhteellisen tiukalla aikataululla.

– Lähtökohtana on, ettemme alussa pyrikään täydellisyyteen. Jos siihen joka suhteessa pyrkisimme, etsisimme ratkaisua vielä vuonna 2000, mutta silloin kaikki mitä on keksitty, olisi jo vanhentunut. Toisaalta on niin, että Sähköinfo ei välttämättä ole valmis koskaan; se kehittyy koko ajan uusien vaatimusten mukaan, Sallinen kirjoitti.

Aluksi pakettirekisterin sisältäviä tietokonepaketteja jopa jonotettiin. Liiton jäsenille kohtuuhintaan (29 950 mk) tarjottuun peruspakettiin kuului MikroMikko 3 -tietokone 386-suorittimella ja 40 megatavun kiintolevyllä, mutta lisähintaan oli saatavissa myös kannettava, alle kymmenen kilon painoinen tietotokone.

– Koneiden luovutustilaisuuksissa oli monesti ihan jonojakin. Tuolloin kaikki eivät varmaankaan edes ihan tarkkaan tienneet mitä ovat ostamassa, mutta 1980-luvun lopulla kauppa kävi erinomaisesti, Juha Grönlund muistelee.

1980-loppupuoliskolla liiton lehdistä sai lukea runsaasti juttuja yritysten hyvistä tuloksista, täysistä tilauskirjoista ja optimistisista tulevaisuuden odotuksista. Myös Sähköurakoitsijaliiton Koulutus ja Kustannus Oy teki hyvää tulosta. Juhlat jatkuivat vuoden 1989 puoliväliin, mutta tästä eteenpäin tulikin sitten vähän synkempää. 1990-luvun historiaan =>



Sähköinfo kehittyi koulutus- ja kustannusyrityksestä monipuoliseksi infotaloksi 1990-luvulla