Pienet maanrakennuskoneet alkavat sähköistyä

23.9.2019

Hyvinkään lentokentällä 5.-7. syyskuuta järjestetyillä Maxpo-maanrakennuskonemessuilla oli esillä useita sähkö- ja dieselmoottoreilla varustettuja hybridikaivinkoneita ja pieniä sähkökäyttöisiä maanrakennuskoneita.

Edeco-Tools oy:n liiketoiminnan johtaja Juho Marjakangas esitteli messuilla pieniä, sähkökäyttöisiä kuormaajia ja dumppereita.

– Näitä käytetään erityisesti sisätiloissa tehtävissä purkutöissä. Akuilla kone saadaan täysin päästöttömäksi. Tästä on hyötyä myös esimerkiksi kaivannoissa, mihin ei haluta pakokaasuja, Marjakangas kertoi.

Akkukäyttöisiä maanrakennuskoneita on käytetty jo pitkään kaivosteollisuudessa, mutta Marjakankaan mukaan isompien sähkökoneiden tulo yleisempään käyttöön odottaa vielä akkuteknologian kehittymistä.

Sähkökaivinkone. Kuva Wacker Neuson

– Nämä saksalaisen Wackerin valmistamat koneet ovat parin tuhannen kilon kokoluokkaa, mutta markkinoilla on jo myös neljän tonnin kokoluokan koneita. Ensi vuonna myyntiin on tulossa myös kolme tuhatta kiloa painava sähkökaivuri. Näillä päästään viidestä kahdeksan tunnin työaikaan, mutta tätä suuremmat koneet vaatisivat todella suuret akut, jotta painavat kuormat saataisiin siirrettyä, Marjakangas kertoi.

Suomen Rakennuskone oy:n Itä-Suomen aluemyyntipäällikkö Jani Ylösen mukaan kaivinkoneen kääntämisestä syntyvän jarrutusenergian talteen ottavat, konetta sähkömoottoreilla kääntävät hybridikaivurit yleistyvät nopeasti, mutta verkonrakennustöissä niillä ei saavuteta riittävää polttoaineen säästöä lisähinnan takaisinmaksamiseksi.

– Hybridit toimivat hyvin lajittelu- ja lastaustöissä, missä konetta käännellään koko ajan, mutta maakaapelointitöissä, missä voidaan mennä pitkiäkin matkoja suoraan, niistä ei ole etua, Ylönen sanoi.

Kaivureiden keskikoko pienenee

Suomessa kaivinkone on edelleen ylivoimaisesti suosituin työkalu maakaapelointitöihin. Ylösen mukaan verkonrakentajille on myyty viime aikoina pääasiassa aiempaa hieman pienempiä, 14 tonnin kokoluokan koneita.

– Pienemmillä koneilla pääsee helpommin ahtaisiin ja vaikeisiinkin paikkoihin. Verkonrakentajat suosivat lyhytperäisiä koneita, millä voi kuljettaa kaapelikeloja, Ylönen kertoi.

KH Tekninen kauppa oy:n Kobelco centerin konemyyjä Timo Lehdon mukaan entistä pienempien koneiden kysyntään vaikuttaa myös liittymä- ja kuitutöiden suuri määrä, mihin pienemmät koneet sopivat yleensä isompia koneita paremmin. Konekoon valintaan vaikuttaa myös se, minkäkokoisia keloja halutaan käyttää ja minkä verran koneen mukana halutaan kuljettaa työkaluja maastoon.

– Tällä hetkellä etukoneiksi myydään eniten 23 tonnin koneita. Työtapoja on monia, mutta lähes kaikki käyttävät isompaa etukonetta ja pienempää peräkonetta. Kaikki ovat kehittäneet itse omat menetelmänsä kokemustensa mukaan, ja kaikki ovat tietenkin oman menetelmänsä vankkumattomia kannattajia, Lehto sanoo.

Runkoverkon auraustöissä suuremmilla 27 tonnin koneilla on kuitenkin yhä paikkansa.

– Aurauksessa 27 tonnin koneilla saadaan enemmän vetovoimaa teloille. Koneissa on enemmän massaa ja isommat vetomoottorit telastossa.

Lehdon mukaan peräkoneiksi ostetaan pääasiassa 14 tonnin koneita, mutta myös pääasiassa kuitutöissä käytettäviä 7,5 tonnin koneita on alettu käyttää entistä enemmän myös sähkökaapeleiden piilottamiseen maan alle.

Entistä pienempien koneiden käyttö on lisännyt hydraulisten iskuvasaroiden kysyntää. Sen sijaan, että maastoon lähdettäisiin varmuuden vuoksi niin suurella koneella, että satunnaiset isommat kivet saadaan nostettua ylös, voidaan pienemmän koneen mukaan ottaa iskuvasara, millä kiven saattaa saada rikottua pienemmäksi.


  

Wacker Neusonin sähkökaivurin esittely yrityksen sivuilla